MEDIAKUMPPANIT:

 

 

SM 2009 finaalitapahtuma ja tähdistöottelu

2009-08-02 22:26:13


Kopparberg Street Hockey SM 2009 -kiertue huipentuu Kampin Narinkkatorilla 7.-8.8. kun jokaisen karsintaturnauksen parhaat joukkueet taistelevat Street Hockey -maljasta ja Suomen mestaruudesta. Lauantaina finaalipäivänä torilla käydään myös All Stars -peli, jossa urheilu ja viihdemaailman tähdet pelaavat keskenään näytöstyyliin.

Kuudetta kertaa järjestettävän SM-kiertueen karsintaturnauksia on pelattu kuudella paikkakunnalla ympäri Suomen. Paikkansa lunastaneet 24 joukkuetta sijoitellaan kahdeksaan lohkoon joista lohkovoittajat jatkavat puolivälieriin eli jokaiselle joukkueelle taataan kaksi lohkopeliä. Finaaliturnaus pelataan yhden kaukalon areenalla upeissa puitteissa Kampissa.

Katulätkäjoukkueiden yleistaso on vuosien myötä parantunut huimasti. Edelleen mukaan voi osallistua joukkueita ja pelaajia taitotasosta riippumatta ja samoissa kaukaloissa viihtyvät kaikki aina puulaakipelaajista änärijätkiin ja penkkiurheilijoista edarimiehiin asti, mutta parhaat jatkavat finaaleihin. Monien joukkueiden asenne turnausmuotoisiin tapahtumiin on vakavampi ja entistä enemmän tossulätkää myös samalla ryhmällä pelejä varten harjoitellaan.

Osa joukkueista on kiertänyt peleissä alkuajoilta asti ja samoja nimiä näkyy myös vuosi toisen jälkeen finaalitapahtumassa. Mestaruuden voittaminen vaatii kuitenkin enemmän kuin hyvän rutiinin. Ottelun lyhyen keston vuoksi pelien koventuessa pienikin virhe voi olla kohtalokas ja toisaalta oikeassa paikassa onnistuminen johtaa menestykseen. Hyvä maalivahti on joukkueelleen tärkeä jatkopelien päättyessä usein yhden maalin erotukseen.

Vuonna 2009 turnauksen suosikkeja on monia, mutta edellä mainittuun viitaten oikeastaan mikä joukkue vaan saattaa päästä nostelemaan Street Hockey -maljaa lauantaina. Pomppadillet selvityi voittajaksi 38 joukkueen joukosta avausturnauksessa, joten lienee yksi potentiaalinen mestarikandidaatti. Lahdessa Haamujengi vakuuttii tiiviillä yhteispelillä ja Tampereen karsinnasta mukaan tulee todella kova nelikko. Vuorelan Veikot antoi vahvan näytön nykykunnostaan voittaen Kuopion karsinnan, Espoossa Repen B kyykytti muita hellesäässä ja Turun voittaja Katujen Jumalat tulee varmasti olemaan vahva myös tulevana viikonloppuna. Ei liene syytä unohtaa hallitsevia Suomen mestareitakaan. Siivikkalan Pelikassit haki kovaa kansainvälistä kokemusta aiemmin tänä vuonna ja tietää mitä voittaminen vaatii.

Lauantaina pelit keskeyttää tähdistöottelu klo 14.30, jossa kentällä vilisee useita NHL-tähtiä, ammattiurheilijoita, sekä viihdemaailman osaajia. Samassa kaukalossa nähdään mm. Esa Tikkanen, Amin Asikainen, Jarkko Ruutu, Aleksi Valavuori, Ossi Väänänen, Mikko Leppilampi, Toni Kähkönen, Dome Karukoski ja monia muita.

Tervetuloa seuraamaan Street Hockey finaalitapahtumaa sekä tähdistöottelua Kamppiin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Palaa