2009-07-13 01:04:08
Kesän kolmas karsintaturnaus pelattiin Idea Parkin liikekaupungin edustalla. Miltei 30 joukkuetta jauhoi pelejä kahdella kentällä välillä erittäin kuumissa olosuhteissa.
Myös kaukalossa kuumia tunteita nähtiin, mutta peli pysyi siistinä loppuun asti. Finaali oli uusinta viime vuodesta kun Strap On United sai vastaansa SuPan. Hallitsevana Pirkanmaan mestarina jatkaa ensiksi mainittu ja lisäksi finaaliturnaukseen paikkansa varmistivat omat välieränsä hävinneet Team Kopparberg ja Järvenpään Dynamo.
Pelien ohessa tapahtuma-alueella kilpailtiin Mad Maggot -fillareilla, sekä heitettiin Rax pizza-buffet lounaat panoksena rengasta. One1Moren tutkalauonta pysyi omalla paikallaan ja tällä kertaa palkinnon sai kun hallitsi 100 km/h kovuisen vedon. Pelien välissä sai myös painia sumo-tatamilla ja ottaa rennommin pöytälätkien parissa. Janoisista piti huolen kisaterassi Kopparbergin ja Keisarin tuotteiden voimin.